tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulu oli ja meni

Talo on tyhjentynyt joulu vieraista . Vipinää riitti neljän pienen seurassa :) Pukkikin kävi ja lapset lauloivat ja pukki soitti huuliharppua :) Janette 6 v soitti myös viulua pukille.
 Nyt oli aikaa rauhassa istua ja askarrella. Katselin haasteita , mitä muistin olevan. En tiedä , mitä olen unohtanut, mutta vinkatkaa....
Kaikki kortit ovat vapaina vaihtoon !
Tein kolme korttia Silpputehtaan laajennusosan haasteisiin 51 ja 52,   Joulupostia.
Ensimmäisessä kortissa on langanpätkiä pohjalla.

Joulupostia 1/3

Joulupostia 2/3

Joulupostia 3/3

Seuraavat kaksi korttia tein Kotilaiskan haasteeseen, jossa ihmetellään mitä heidän joulupöydässä syötiin.

Sieltä sai osansa pukki ja tonttu niitä ruusattui ruskioi piparkaakui  :)

Joulun herkkua 1/2

Koirillekin riitti riiskrynipuuroo :)

Joulun herkkua 2/2

Illalla olimme kinkun sulatus tansseissa. Vähän oli nuutunut olo ja jouduimme välillä istumaan ja huilaamaan :)
Tein voltin meidän ulko-oven edessä lähtiessämme. Laudat olivat menneet jäähän, mitä ei kyllä ennen ole tapahtunut. En osannut varoa ja tanssikengät olivat liukkaat... Onneksi ei käynyt pahemmin, vähän vaan kipeytyi jalan yläosa.

Nyt lähden jatkamaan korttien tekoa :)  Isäntä tekee ulkona katsastus remonttia autoon.

Mukavia joulun välipäiviä kaikille !

4 kommenttia:

  1. Hienoja kortteja olet ahkeroinut! Mukavia joulun välipäiviä myös itsellesi!

    VastaaPoista
  2. Innosta taputan käsaiäni, ihanii kortei mun murteel.Kiitos kun osallistuit ja ripeää toipumista kuperkeikast

    VastaaPoista
  3. Suloisia kortteja oletkin tehnyt. Minun on pakko tehdä vaihtareita ennenkuin varailen yhtään. On ollut miin kiire, etten ole ehtinyt askarrella.

    VastaaPoista
  4. Erityisen hurmaava tuo eka kortti. Siinä on mun tykkäämää rönsyäkin. :)

    VastaaPoista