tiistai 27. marraskuuta 2018

Pari Atc- korttia

Vielä ennen reissua pari Atc-korttia sain tehdyksi.
Nämä upeat pohjat on vanhasta lapseni piirtämästä piirustuksesta, jonka sain pelastettua mökiltä.
Pohjan päälle vain neitoset ja koristeita.
En halunnut laittaa paljon mitään ylimääräistä, ettei pohjat paljon peittyisi :)


Neitokainen 1/2

Neitokainen 2/2

Torstai aamuna suuntaamme taas kohti lentokenttää.
Nyt on vuorossa lasten isälleen hommaama pyöreitten vuosien lahjareissu. Vuodet tulivat täyteen jo puolitoista vuotta sitten, mutta nyt vasta oli kaikille sopiva ajankohta.
Meitä lähtee matkaan 12 henkilöä ♥
Matkamme suuntautuu Floridaan. Siellä suunnalla emme ole ennemmin käyneetkään.
Jouluksi palaamme kotiin.

Ihanaa joulunalus aikaa tänne koti Suomeen ! ♥


torstai 22. marraskuuta 2018

Jouluisia kolikoita

Kyllähän sitä täytyy tehdä muutama jouluinen kolikkokin :) Eilen illalla istuin pöytäni äärellä ja noista kimaltavista nauhoista se lähti :) Olin tulostanut netistä kivat kolikkoihin sopivan kokoiset kuvat. ne pääsivät nyt käyttöön.  Puolihelmiä, tähtiä, rusetit ja kimalleliimaa vähän lisäilin :)



Joulu 1/4



Joulu 2/4  Varattu

Joulu 3/4


Joulu 4/4

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

TJK 47 ja 48

Onneksi on monta korttia puolivalmiina :)  Näin kerkiää kiireen keskelläkin tehdä haastekortit. Siskon TJK 47 ja 48 on Naiset tai mikä muu tahansa. Nämä on vissiin pikku naisia :)
Pohjia on mössäilty väreillä ja päälle suihkutettu lakkaa.


Live your life

Colour my world

Eilen tehtiin jouluksi pakkaseen vaaleita pipareita Ellin kanssa.
Tänään tein pari kuivakakkua.
Ulkona on kiva keli. Pikkupakkanen ja aurinko paistaa :)

Kivaa päivää jokaiselle !!!


sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Jämistä joulukortteihin

Nyt en vaan malta pysyä pois  joulukorttien parista.
 Pohjapapereista jää paljon suikaleita. Leikkasin niitä eripituisiksi ja tein tuon halkion toiseen päähän. Liimailin niitä korttipohjiin.
Sitten vain hiutaleita, joulupalloja, tontut ja tekstit, sekä timantit ja kimalleliimat.
Helposti saa joulukortteja valmiiksi :)













Nyt lähden leipomaan vaaleita pipareita jouluksi , ettei vaan tule kiire :) :)
Ihanaa aurinkoista sunnuntaita !!!

perjantai 16. marraskuuta 2018

Joulukortteja

Olin ostanut kulkiessani kauniita stanssattuja hiutale kuvioita.
Ne liimasin kuviopaperin päälle ja laitoin kuvan keskelle. Lisäsin vain tekstin ja timangit hiutaleen keskelle. Kolmanteen, ruusu kuvaan, laitoin myös tontun. En tiedä, pitäisikö vähän laittaa kimalleliimaa ??










Harmaa sää vaan jatkuu. Nyt taidetaan luvata vähän aurinkoakin huomiseksi ♥

Ellin kanssa vähän visioitiin viikolla pikku joulu muistamisia opettajalle ja muille.
Elli lähti hiihtoleirille Imatralle ja minä tein koe vedoksen :)



Mukavaa viikonloppua jokaiselle ♥



keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Atc-vaihto Ullan kanssa

 Syksy on ollut kiireistä reissujen vuoksi. Vielä ennen joulua on Isännän synttärireissu Floridaan. Lapset halusivat viedä sinne suuntaan meitä. Meitä lähteekin iso porukka, 12 henkilöä, kun kaksi lapsistamme lähtee perheineen.
Nyt kerkesin Ullan kansaa vaihtaa kolme Atc-korttia. Näin ihanat kortit sain häneltä ♥
Kiitos, kiitos Ulla näistä aarteista, jotka sain  :) Kiitos myös muista extroista !







Eilen sain kirjoitettua joulukortit kuoriin lähtövalmiiksi. Enpä olekaan näin aikainen ollut koskaan :) Mutta nyt olen pakon sanelemana :)
Inhottavia nämä harmaat päivät, väsyttää niin....Auttaisikohan kirkasvalo lamppu ???
Aurinkoa ei ole ainakaan viikkoon näkynyt.

Mukavia päiviä kuitenkin, odotellaan auringon pilkahduksia !!!

lauantai 10. marraskuuta 2018

Hyvää Isänpäivää !

Kotona ollaan oltu nyt kolme päivää. Kiva matka takana ja kommelluksiakin sattui ihan riittämiin :) Viimeisin Malagan lentokentän rullaportaissa. Isäntä horjahti ja kaatoi minutkin. Onneksi ei sattunut pahemmin kun kylkimyyryä mentiin portaita alaspäin.. Isännän uudet farkut menivät rikki ja jalkaan tuli naarmuja. Minulla vähän tärähti nilkka ja päivän nilkuttelin. Samoin käsivarteen tuli vähän ruhjetta.  Nyt jo naurattaa, mutta silloin ei :) :)
Eilen illalla tein valmiiksi nämä 9 Hattupää Atc-korttia.  Tosi ihanaa vähän askarrella pitkästä aikaa ♥
Huomenna onkin isänpäivä. Kaikki lapsemme tulevat kakkukahveille silloin ♥

Hattupää 1/9  Varattu

Hattupää 2/9
Hattupää 3/9
Hattupää 4/9 Varattu
Hattupää 5/9
Hattupää 6/9 Varattu
Hattupää 7/9
Hattupää 8/9 Varattu
Hattupää 9/9

Ihanaa Isänpäivää kaikille !


torstai 1. marraskuuta 2018

Buenos dias

Terveiset täältä Espanjasta kaikille !
Niin se aika rientää nopeasti. Vielä viisi päivää ja sitten palaamme kotiin. Kyllä jo mieli tekeekin työpöydän ääreen 😁
Täällä on ollut harvinaisen epävakaiset kelit ja aika koleaa on ollut viime päivinä.
Mutta kivaa on silti ollut.
Pientä flunssaa on ollut niin Isännässä kuin minussakin. Onneksi se ei kaatanut kotiin muuta kuin yhdeksi päiväksi 😊
Menimme yhtenä päivänä Mijakseen katsomaan flamenko tanssijoita, mutta siellä oli niin kova tuuli, ettei niitä näkynyt 😣
Tässä muutama kuva sieltä.









Mukavia syksyisiä päiviä sinne koti Suomeen. 
Lumetkin ovat kotoa kuulemma jo sulaneet 😊