tiistai 24. huhtikuuta 2018

Lemmen aika

Silpputehtaan TJK-haasteessa 17 ja 18 toivotaan keväistä lempeä :) Sitähän näissä korteissani löytyy :)  Kiva aihe ja nämä syntyivät helposti valmiina olleisiin korttipohjiin.

Love stories Varattu

Soft heart

Lumet on jo sulaneet meidän pihasta ja mökkipihastakin. Puuhaa riittäisi niin paljon kuin vain jaksaa tehdä :)
Päijänne on vielä jäässä ja Isäntä on tehnyt laiturin reunoja jäältä käsin. Eilen minä raivasin rantapusikoita mökillä.  Siivouskin pitäisi aloittaa siellä, tai aloitinhan minä jo kun siivosin keittiön yläkaapit ja kaappien päälliset.
Jospa viikonloppu olisi kaunis, niin voisi puuhailla siellä sitten. Mukavaa kun kunto on aivan toinen kuin vuosi sitten sairastaessa ♥

Ihanaa viikkoa teille kaikille ihanaisille !!!


maanantai 16. huhtikuuta 2018

Yksinkertaista

Nyt opettelin tekemään vähän yksinkertaisempia kortteja. Näissä ei ollut montaa tarviketta, mutta ihan mukavia tuli :)
Ruusu on leimattu, väritetty ja leikattu .  
Toisessa kortissa puu on stanssattu ja kukat leikkurilla leikattu.






Uusi viikko alkaa meillä harmaana. Onneksi ei kuitenkaan sada.
Eilen oli aivan mahtava keli. Mökillä yritimme laituria saada valmiiksi.  Vielä pari lautaa reunaan, niin ulkopuoli on sitten aika valmis.

Mukavaa viikkoa kaikille !

B

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Sailan tuplavaihto



Osallistuin Sailan Tuplavaihtoon 2018/2.
Tällaiset kortit lähetin vaihtoon.



Minun lähettämät kuvat joista Tarja K teki kortit minulle.
Tällaiset upeat sain häneltä.
Koirakortti on helistinkortti.
KIITOS tuhannesti, olivat tosi hienoja.






Tällaiset hienot kortit sain Manumiinalta ja Kasulta. KIITOS kummallekin ❤








Tällaisista  kuvista minun piti saada kortit tehdyiksi.
Tällaiset tuli 😊


Kiitos Sailalle vaihdon järjestämisestä ! ♥



torstai 12. huhtikuuta 2018

Miehet

TJK 15-16 haaste on Miehet, harrastukset ym.
Minä tein toisen kortin vanhasta vaatteessa olleessa kuvasta. Siitä tuli soittaja miehet :)
Toiseen korttiin laitoin langanpätkiä, joita olin säästänyt sukkia viimeistellessä. Kaikkia kun voi tarvita :) :)  Olkoon tämä vaikka odottava mies.  Eikös tuo kelloaan vilkuile ??

Soittaja miehet



Odottava mies

Ihania ilmoja ollut viime aikoina. Aurinko on paistanut ja linnut laulaneet.
Mukavaa viikon jatketta kaikille !

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Ruusukortteja

Nyt sai taas servetit kyytiä :) Tykkään niin näistä serveteistä :)
Tein viime viikolla nämä kolme onnittelu korttia.
Vähän meni pieleen kuvan liimaus valkoiselle pahville. Liima oli huonoa,eikä kunnolla pitänyt. Servetin laminoin. Servetti oli niin ohutta ja siksi jouduin liimaamaan sen.
Mutta ei se tahtia haittaa :)  Ihan kivat mielestäni tuli ♥






Taas meillä alkoi synttäri rumba. Tänään on minun, huomenna Isännän, 14pv nuorimman tyttären, 23 pv Ellin ja 28 pv pojan. Huhtikuu on SE kuukausi meidän perheessä. Toiset syntymäpäivät hajoittuukin sitten eri kuukausille.
23 pv on toinen numero. Hauska kun 8 lapsenlapsesta neljä on syntynyt 23 pv. Samoin vanhin tyttäremme :)

Mukavaa ja aurinkoista viikkoa teille kaikille  !

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Atc vaihto Pirjon kanssa

Pirjon kanssa vaihdoimme 3 Atc- korttia. Pirjo haastoi minut tekemään kortit aiheella Skotlanti, Irlanti ja Pohjois- Irlanti. Kyllä olikin klinkkiset aiheet. Ensin ei meinannut syntyä mitään. Sitten tein Scotlannista kolme korttia ja sen jälkeen tajusin että minun pitikin tehdä kortti jokaisesta noista alueista. Nyt Pirjo saakin sitten viisi korttia.
Minä haastoin urheilu aiheisilla korteilla, hiihto, suunnistus, juoksu :)




Tällaiset upeat kortit sain häneltä.
Kiitos Pirjo miljoonasti näistä upeuksista ❤
Ja muustakin extrasta.







sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Mukavia pääsiäispyhiä !

Pääsiäinen on mukavasti käynnissä 😊 Pienet etsivät aamulla innokkaasti kukon munimia munia. Niitä löytyikin useita, joku oli kengässä,joku taskussa ja oli muitakin kivoja paikkoja,mistä niitä löytyi.
Minä olen oireilut hartia- niska vaivojen kanssa. Olen vältellyt askarteluhuonetta, katsellut telkkua ja kutonut sukkia. Kyllä sekin varmaan vähän rasittaa lihaksia. Onneksi kuitenkin huimaus on jo poissa. Täytyis mennä hierottavaksi.... Nyt sain kyllä aamun naurut tämän ennakoivan tekstinsyötön kanssa. Se ehdotti että Täytyis mennä hirtettäväksi  😁😁😁 .

Nyt aamulla tein yhden kortin. Kuva on askartelulehden mukana tullut. Teksti on Käsitellen puodista.
Pääsiäiskukat kukkivat kauniina.


 Lapset olivat Tian kanssa Himoksella laskettelemassa. Keli oli kyllä upea 😊
Iida oli flunssassa eikä päässyt mukaan....

Lauantaina olimme bongaamassa pääsiäistipuja. Eri liikkeet olivat järjestäneet pikku puuhaa lapsille.
Torilla liikkui tällainen tipu.

Ihania pääsiäispyhiä teille. Älkää langetko aprilli piloihin 😊